Niko Rytsä

Morjens.
Olen Rytsän Niko, nuori mies Nummelasta Vihdistä. Olen 22-vuotias ylioppilas ja opiskelen agrologiksi Hämeen ammattikorkeakoulussa Mustialan kampuksella maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmassa.

Opiskeluiden ohessa teen monipuolisesti erilaisia maatalouden töitä. Harrastan salibandya sekä muuta urheilua mahdollisuuksien mukaan. Mielenkiinnonkohteitani ovat Urheilu, maatalous, politiikka, historia sekä sijoittaminen.

Vaaliteemat

Ulkoilu ja liikkuminen

Haluan kannustaa kaikkia liikkumaan, joilla on mahdollisuus. Erityisesti nuoria. Liikkuminen voi parhaimmillaan olla virkistävää ja terveyttä edistävää. Liikunnasta voi tehdä omannäköistä. Sen ei tarvitse olla organisoitua urheilua. Hyviä liikunnanmuotoja ovat esimerkiksi ulkona kävely, metsä- ja lumityöt, metsäretkeily, pyöräily, hiihtäminen tai juokseminen. Pidetään kuntoportaat, hiihtoladut, pururadat ja urheilupaikat hyvässä kunnossa sekä kehitetään näiden lisäksi uusia.

Autoilu

Haluan edistää ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Auto on Suomen kokoisessa maassa monelle välttämätön. Monipaikkaisuus on yhteiskuntamme suuri vahvuus. Se on huomattu kuluvan pandemiavuoden aikana. Järkevästi toteutettu yksityisautoilu yhdessä toimivien julkisenliikenteen väylien kanssa on paras yhdistelmä mahdollistamaan monipaikkaisen ja aktiivisen elämän mahdollisimman laajalti.

Talous

Haluan kannustaa ja kehittää taloustietoutta nuorten eli tulevien veronmaksajien keskuudessa. Erityisesti oman talouden hallinta, säästäminen ja sijoittaminen sekä yrittäminen ovat tulevaisuuden talouskasvun sekä investointien mahdollistajia.